Kaksi viikkoa lomaa tuli jo pidettyä ja toista viikkoa on taas jo painettu töitäkin. Kiirettä meinasi pitää, kun yritti viettää neljän viikon loman kahteen viikkoon.

Ensin kävin lasten kanssa Repovedellä. Vuokrattiin Metsähallituksen kota ja nautittiin olosta pari päivää.

Uitiin ja ihailtiin maisemia. Ei ollut edes hyttysiä riesaksi asti. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan joskus. Saa rauhoittua oikein kunnolla.

Isommat loikki laiturilta veteen, nuorin tyytyi kahlailemaan.

Isännän kanssa käytiin Tallinnassa. Muut raahasi viinaa ja olutta, me ostettiin juustoja ja makkaroita. Taitaa oikeasti olla aika tunnustaa tulleensa vanhaksi, kun ei edes ilalla jaksettu baarissa istua.

Pithän sieltä herkkujen lisäksi tuoda myös näitä perinteisiä tuliaisia.

Novitan Neulomossa on puuhattu neulomopaitaa. Minä teetin ihan omat paidat Tinttitintin luvalla hänen piirtämästään kuvasta. Kiitokset siis vielä hienosta kuvasta.

Musta toi lammas on vallan mainio. Hiukan stressaantuneen näköinen, niin kuin minäkin välillä kun kiire pukkaa ja kaikki tökkii. Siitä ehkä osittain myön noi tekstit... =)

Nyt teen tunnustuksen: minulla on addiktio, nimittäin äänikirjoihin. Olen lapsesta asti kuunnellut niitä samalla kun teen käsitöitä. Juhannusaattona havahduin, etten ollut ehtinyt käydä kirjastossa eikä minulla siis ollut mitään kuunneltavaa. Aikaa neuloa, etenkin kun päivystin ja olin siis selvinpäin, eikä kuuneltavaa, apua. Ei muuta kun Prismaan tunti ennen sulkemisaikaa. Pitkään mietin ja päädyin sitten teokseen josta en juuri uskonut pitäväni. Pakko oli silti ostaa, muuten olisi mennyt Jussi pilalle.

No, toisin kävi. Innostuin niin, että tänään kävin ostamassa toisen osan. Nämä kun oikeasti tuntuu sellaisilta joita jaksaa kuunella moneen kertaan. Onhan Sinuhe ja Sormusten herrakin tullut kuunneltua lähemmäs kymmenen kertaa...

Olen yrittänyt pitää Wollmeise innostustani kurissa keskittymällä tiettyhin MustHave väreihin. Tänään kotiutui Rakua mediumina. Oli munana toissa perjantain päivityksessä. Olin ihan varma, että hyppää pois korista vaan, eipä ehtinyt =D

Viime perjantain päivityksestä onnistuin saamaan toista MH väriä, Gonzalesia. Saa nähdä onko livenä sitä mitä oletan. Vielä olisi listalla Salamander, eli kohta voinkin alkaa tehdä uutta listaa ;)

Mitenhän musta tuntuu, että tänä(kin) vuonna on enemmän kuvia langoista, kun valmiista töistä...